Minäkin näytän ja tunnen vanhenevani ja vanhenemiseen kai kuuluvat tällaisetkin vaihtuvat mielentilat. Kohta kai minäkin joudun sanomaan erään pitkäaikaisen presidenttimme puheensa alussa lainaaman Goethen sanoin: "Mehr Licht!" Vai sanoisinkohan minä sittenkin vain niin kauan kuin voin: "Mehr Gedanke, mehr Tätigkeit!"
Vanhuuteen kuuluvat monenlaiset oireet: ruumis muuttuu raihnaisemmaksi, sairaudet ovat jokapäiväisiä, aivosähkötoiminta heikkenee ja siinä ohessa muisti ja mitkä kaikki heikenneekään. Hieman härskin - mutta menköön nyt - sanonnan mukaan, ennen oli neljä ruumiin uloketta viidestä notkeita ja taipuisia ja vain yksi ajoittain jäykkä. Nykyisin on ihan päinvastoin.
Mutta en minä silti tuollaiseen vanhenevaan itseeni ole kyllästynyt. En missään nimessä. Pidän jollakin tavalla tästä vanhenemisesta ja sen mukanaan tuomasta seesteisyydestä, verkkaisesta elämäntyylistä ja rauhasta. Hetkinen - rauhasta. Palataanpa siihen kohta.
Olen ilmeisesti - ainakin joissakin asioissa - ollut lähes aina luonteeltani melko laiska. Vanhana olen vielä laiskempi. Minua ei hevillä enää saisi lenkille - siis juoksulenkille, jolle en kaiketi enää fyysisiltä ominaisuuksiltakaan oikein pystyisi lähtemään, kun on nuo raajatkin - kuten tuossa yllä sanoin - jo melko jäykät. Mutta muutoin olen kyllä huomannut, että ulkoilla pitäisi paljon enemmän ja olla ihmisten kanssa. Sillä on valtava mentaalinen ja myönteinen vaikutus kaikkeen. Minuunkin. Mutta kun on pakkasta.
Sen sijaan, että olisin käynyt usein ja paljon juoksulenkillä tai tunkenut itseäni yhtenään tuonne ulos kylmään, olen yrittänyt erilaisin muunlaisin toimin - erityisesti nyt pakkaskeleillä - pitää yllä mahdollisimman vireää aivosähkötoimintaa, etten ihan niin nopsaan höperöityisi. Tuohon "pelastusoperaatioon" on kuulunut mahdollisimman aktiivinen ja tähän ikään sovelias ja monipuolinen aivotyö, kuten esimerkiksi kirjoittaminen, tietokoneitten ja nykyaikaisten kameroitten ja nauhureitten kanssa vehtaaminen ja uusien asioiden opettelu juuri noilla saroilla. Ja olen kyllä myös huomannut, että se on auttanut. Moni muukin arkinen asia sujuu siksi paremmin ja sujuvammin, kun aivot vielä tuottavat jonkin verran kaivattua sähköistä toimintaa.
Viime aikoina olen jopa innostunut laittamaan hyvää ruokaa, mikä minun elämässä - kysykää vaikka läheisimmiltäni - on ennen kuulumatonta. Mutta kauhistuttavin vai liekö vain ihmeellisin havainto oli tässä muuttuvassa maailmassa oli, kun muutama päivä sitten: ilmoitin eräälle tutulleni tyytyväisyyteni lopputulokseen siivoamisen jälkeen. Minä? Siivosin? Tiedän jonkun laittaneen seinään ison rastin, sen verran harvinainen tapahtuma tuo varmaan oli. Minulla on nimittäin käynyt siivooja kotonani jo muutaman vuoden ja ainut siivous, jonka yleensä teen, on se, että siivoilen vähän paikkoja, että siivooja pääsee siivoamaan. Nostelen siis lähinnä erilaisia alusvaatteitani ja muuta roinaa tuolien selkämyksiltä ja lattialta, jotta siellä mahtuu kulkemaan.
Olen myös huomannut joidenkin ihmisten - ei toki kaikkien - ihmettelevän tätä lisääntynyttä aktiivista toimintaani. Siis lähinnä tarkoitan ihmettelyä sillä toiminta-alueella, mikä näkyy ulospäin. Kuka ihmettelee sitten mistäkin näkövinkkelistä. Kuka (ilmeisesti lähinnä omat läheiset) tyytyväisenä tuosta samasta, kuin minä - höperyyden ja holhouksen alaiseksi joutumisen estämisestä - kuka (esim. aktiviteettieni kohteena olevat tai muut omasta mielestään muuten viisaat) vähemmän tyytyväisenä tai sanotaan nyt selvästi tyytymättömina siitä, että minä vanhuuden höperyytäni en tunne kunnioitusta heidän erinomaisia töppäilyjään kohtaan ja olen sitten vielä mennyt kertomaan mielipiteitäni noista erilaisista asioista, vaikkapa toimimattomuuksista, kähminnöistä, ihan julkisuudessa.
No osa saattaa olla tyytymätön ihan vain perinteisestä suomalaisesta kateudesta. Ihan aina en tosin aikuisen oikeasti tiedä - mistä, kun ei minulla nyt ainakaan omasta mielestäni mitään kadehdittavaa ole. Mutta kun keskustelin asiasta erään mukavan ihmisen kanssa, hän antoi minulle tähän aiheeseen hyvin liittyvän Raamatun lauseen, jonka liitän tuonne jupinan loppuun kommentin kera.
Eräs näkökulma etenkin näillä joillakin narisevilla ihmisillä on myös ollut se, millä ihmeen "lihaksilla" minä teen tällaisia toimia, kuin nyt teen. Millä osaamisella ja millä ammattitaidolla? Heh! Ja vielä valtion elättinä.
Selvästi heidän viestinsä ja minulle lähettämänsä palautteen sanoma on ollut: lopeta hyvä mies jo tuollaiset touhuilut. Olisinkin jo varmaan lopettanut, jos en vastaavasti olisi saanut huomattavasti suurempaa määrää positiivista palautetta, jonka avulla on sitten taas jatkettu taas jonkin matkaa. Tai ainakin niin kauan kuin se tuntuu edes jotenkin hauskalta.
Osa tuosta esitetystä kritiikistä on esimerkiksi suoli24-keskustelupalstalla häärivien todennäköisesti jossain määrin mieleltään järkkyneiden ja elämäänsä, parisuhteisiinsa, sairauksiinsa ja kuka mihinkin pettyneiden avohoitopotilaiden lähes säälittävää hourailua, jota en koskaan ole osannut ottaa vakavasti. Siksi en niitä enää suuremmin luekaan, ehkä kerran kukaudessa. Ja silloinkin yritän tehdä sen varsin kursoorisesti ja valikoiden.
Osa saattaa sitten olla jopa ihan terveiltä vaikuttavien entisten tai nykyisten tai vaikkapa tulevien ortodoksivaikuttajien toimeliaisuutta, jonka takana on monenlaisia henkilökohtaisia syitä - osa johtunee minusta ja toiminnastani erilaisissa aikaisemmissa rooleissani, osa mahdollisesti kritiikin esittäjästä itsestään ja todennäköisesti hänen joko toiminnastaan tai toimimattomuudestaan erilaissa rooleissa.
Osa johtunee varmaankin minun omista epäonnistumisistani ja pettymyksistäni sekä etenkin minun henkilökohtaisesta särmäisyydestäni, mutta yllättävän moni ilmeisesti myös noiden toisten omista epäonnistumistaan ja vastoinkäymisistään sekä pettymyksistään omassa elämässään. Mutta mahtuuhan meitä maailmaan kaikenlaista, kun kerran minäkin tänne mahdun.
Aikanaan, kun valmistuin opettajaksi, minulle sanottiin, että nyt poika sinulle aukeaa eteesi koko maailma: voit hakea monenlaisia töitä, koska opettajan koulutus on niin monipuolinen ja laaja-alainen, yleissivistävä - kuten nykyisin sanotaan. Olisin voinut hakea erilaisiin henkilöstöhallinnollisiin tehtäviin, kouluttajaksi firmoihin tai kuten muutama tuttuni sitten teki, meni sanomalehteen toimittajaksi, joku meni ihan telkkariinkin. Onpa opettajista tullut myös lukuisia laulajia niin oopperaan ja muuhun ns. vakavavammin ja tosissaan otettavaan musiikkiin kuin myös viihteen puolelle, vaikkapa tanssilavoille. Opettajan koulutuksella?
No elämäni varrella tein sitten tuota opettajan työtä parikymmentä vuotta ja samaan aikaan oma ammattijärjestöni koulutti minua myös monenlaisiin muihin töihin. Toimin vajaat parikymmentä vuotta oman ammattijärjestöni ja samalla keskusjärjestöni pääluottamusmiehenä ja myös läänin alueen kattavan organisaation tiedottajana ja kouluttajana sekä monenlaisissa johto- ja luottamustehtävissä joka tasolla aina paikallisesta yhdistyksestä valtakunnalliseen organisaatioon.
Noihin tehtäviini liittyviä moninaisia ja todella monipuolisia koulutuksia oli tuiki tiheään useita kertoja vuodessa. Joskus melko pitkiäkin jaksoja kerrallaan ja siellä oli mahdollista myös käydä, koska olin osittain vapautettu varsinaisesta leipätyöstäni tuon pääluottamusmiestehtävän vuoksi. Parhaimmillaan sain ja voin olla oman järjestöni hankkimien ulkopuolisten, todella tehokkaiden alan ammattilaisten ja korkealaatuisten kouluttajien opissa - näin jälkikäteen arvioituna - todella kiitettävän usein. Ne kun olivat suureksi hyödyksi järjestölleni, eihän se sitä muuten olisi tehnytkään. Samalla ne myös olivat erittäin hyvää jatkokoulutusta omaan leipätyöhöni ja sitä seuranneeseen, tulevaan hallinnolliseen tehtävään sekä - kuten nyt huomaan - jopa tähän elämääni valtion elättinä.
Tuo koulutus ei siis mennyt hukkaan. Parinkymmenen vuoden jälkeen siirryin opettajan tehtävistä kouluni johtoon, ensin vararehtoriksi ja sitten rehtoriksi ja tuossa uudessa hallinnollisessa työssä - jota myös hoidin jälleen toiset kaksikymmentä vuotta - noista oppimistani asioista, lainsäädännöstä, tiedottamisesta, esiintymistaidoista, aikuisten kouluttamisesta ja monista muistakin asioista, oli ajoittain enemmän hyötyä kuin suuresta osasta yliopistossa oppimistani asioista. Julkishallinnossa ja etenkään koulumaailmassa ei ollut silloin eikä ole edelleenkään erilaisia tiettyyn sektoriin erikoistuneita ammattilaisia, kuten vaikka tiedottajia tai sisäisiä kouluttajia. Siksi noidenkin töiden hoitaminen tuli automaattisesti rehtorin harteille, kuten niin moni muukin asia.
Usein kuulin jonkun toisen alan ammattilaisen sanovan, kun pyysin häntä tekemään jonkun työn: "Ei kuulu minun toimenkuvaani, ei ole minun ammattityötäni." No kuka sen sitten lopulta teki - useimmiten rehtori, koska - lainaan tässä erästä kollegaani: "Kaikki paska-asiat kuuluvat rehtorin töihin" - tai sitten tilattiin jostain ulkoa kallis erikoisammattimies hoitamaan asia, jos se todellakin oli liian vaikea askare reksille.
Tapasin työelämäni varrella työni ja tehtävieni vuoksi monia esimerkiksi koulutuksen ja tiedotuksen parissa työskenteleviä. Työtehtäväni oli ajoittain melko tuulinen. Pahimmillaan sain haluamattani ja sen kummemmin minulta kyselemättä "paistatella julkisuuden kiirastulessa" eri medioiden palstoilla, kun silloista työpaikkaani, Päämajakoulua, yritettiin milloin lakkauttaa, milloin muuttaa rakennuksen käyttötarkoitusta joksikin muuksi. Usein myös noiden erilaisten luottamustehtävieni vuoksi. Silloin myös oli hyvä, kun oli saanut tuonkin verran tiedotus- ja esiintymiskoulutusta ja pystyin sanomaan julkisuuteen ajoittain oman mielipiteenikin, enkä aina vain olemaan puolustuskannalla.
Monella tuolloin tapaamallani alan ihmisellä oli tietysti ko. alan ammattitutkinto, mutta kyllä siellä edelleen oli ja yhä edelleen on runsaasti näitä "ammatinvaihtajia", ihmisiä, joilla on taustallaan aivan joku muu tutkinto: opettaja, muusikko, teologi jopa kanttorikin. Tosin löytyy sieltä edelleenkin sellaisia, jotka eivät koskaan ole saaneet mitään lopputukintoa finaaliin saakka valmiiksi. Yrittäneet ja touhunneet kyllä monessa mukana, mutta valmiiksi ei ole tullut oikein mikään. Siis jonkinlaisia valelääkäreitä, - toimittajia, -opettajia, mitä kaikkea sitä onkaan.
Mielenkiintoista oli silloin, ja miksei on ollut nytkin, havaita noiden joidenkin ammattikuntien tekijöiden tiettyjä "ortodoksisia piirteitä", samankaltaisuuksia meidän ortodoksien kanssa. Näin etenkin vaikkapa ns. ammattiylpeydessä, joka oli yleensä erikoisen suuri juuri noilla muilta aloilta tulleilla, hanslankareilla, siis ei ammattiin vartavasten valmistuneilla ja ammattitutkinnon suorittamattomilla. Ammattilaiset olivat sitten ihan erikseen, heidän ei tarvinnut pröystäillä tekemisillään. He vain olivat. Ammattilaisia.
"Ammatinvaihtajissa" oli - ja lienee yhä - jotain hieman samoja piirteitä kuin eri kirkkokuntien joissakin - mutta (HUOM!) ei siis kaikissa - käännynnäisissä: nämä jotkut kovaäänisimmät uuteen kirkkoon liittyneet tai tuolla toisen valtakirkon puolella he saattavat enemmänkin olla niitä, jotka ovat "nousseet valtaan", kuuluvat nyt joihinkin merkittäviin toimelimiin. Nämä ihmiset kun osaavat asiat suhteellisen lyhyen kirkossa tai vallassa olon jälkeen kaikki asiat paremmin kuin monet muut, etenkin verrattuina niihin ns. etnisiin, jotka ovat olleet jäseninä koko ikänsä. Tosin siellä etnisissäkin niitä tietämättömiä saattaa usein olla melko runsaasti, mutta eihän tuota suinkaan pidä yleistää kaikkiin, ei kummassakaan ryhmässä, ei missään nimessä. Mutta saattaahan se olla joskus karmaisevan tottakin jonkun kohdalla. Nyt on vain helposti niin, että ne, jotka noin julkisuudessa toimivat - siis osaavat kaiken paremmin kuin muut - ovat usein vain todellakin niitä "kovaäänisimpiä profeettoja", joilla mahdollisesti on hieman muita suurempi ego tai he nyt vain jotenkin haluavat kertoa kaikelle maailmalle oman paremmuutensa, osaamisensa ja erinomaisuutensa, joka kaikesta huolimatta ei aina sitten ole kuitenkaan niin huikaiseva.
Suuri enemmistö toimii toisin. Yleensä se vaikenee ja tekee työnsä kunnolla tai kuten noissa kirkon ihmisten kohdalla: rukoillaan ja opitaan päivä päivältä lisää oman uskonnon asioita ja kiitetään Jumalaa saadusta opista. Niin - ja siinä ohessa ihmetellään noiden - tai siis meidän - meuskaamista vaikka täällä somessa.
No, jos vielä palaisin tuohon meidän ei-ammattilaisten tekemän työn laatuun. Onko se kuranttia tavaraa? Riippuu taaskin siitä kuka sitä arvioi ja mistä näkökulmasta. Jos minä alkaisin tehdä vaikkapa erilaisia artikkeleja perhokalastuksesta tai lainelautailusta, joita en ole ikinä harrastanut ja joista en tiedä teoriassakaan mitään, saattaisi tulos olla varmaan epäkuranttia. Tai jos minä ryhtyisin keittämään sellua, keitos saattaisi tuottaa tuloksen, josta ei saataisi paperia. Toista on, kun keitän tällaisena itseoppineena kokkina kaalikeiton. Sen kun voi tehdä monella eri tavalla, erilaisina variaatioina ja erilaisilla mausteilla.
Mutta jos pysytellään näissä jupina-asioissa ja niissä aihepiireissä, jotka siis ovat minulle erilaisista syistä johtuen enemmän tai vähemmän tuttuja omasta elämänpiiristäni tai olen niitä joissain tapauksissa myös jopa opiskellut, asia on siis ihan toinen. Niitähän tässä viime vuosien aikana on tullut tehtyä ihan tarpeeksi. Omalla kohdallani olen melko usein kokenut sen, että nämä kriittisesti asioita katsovat arvelevat kohdallani esteenä olevan kaikesta huolimatta ammattitaidon puuttumisen niin voimakkaasti, ettei tällainen ko. alan ammatitaidoton voi tehdä ammattilaisen töitä näilläkään osaamisilla. Tarkoittanee jotain samaa, kuin että, kokemuksen kautta oppinut kokki ei osaa laittaa oikeita mausteita eikä oikeita määriä erilaisia ainaesosia keittoonsa ja lopputulos maistuu varmasti jonkun suussa kitkerältä.
Edelleen pitänee tähdentää sitä, että esimerkiksi itse en tee näitä ns. "ammattilaisen hommia" suinkaan leipä- tai edes ansiotyönäni. En saa latiakaan palkkaa noista "töistä". Enkä tee niitä minnekään virallisille tahoille ansaintamielessä, en millekään työnantajalle, virallisille organisaatioille, enkä minkäänlaisina jonkun tahon "virallisina dokumentteina". Joskus tosin jotkut tahot pyytävät tai lainaavat kuitenkin sivuilleen tai mediaansa joitain tuotoksiani. Teen näitä "hommia" ihan vain omaksi ilokseni ja etenkin yllä mainituista virkistyssyistä tänne tai eräälle toiselle yksityiselle sivustolle, jossa toimin yhtenä vapaaehtoisena toimijana.
Siis (HUOM!) yksityiselle sivustolle, joka saa ja voi pitää oman "toimituksellisen" linjansa sellaisena kuin haluaa, kunhan se on on laillista ja muullakin tavoin eettistä - miten tuon sanan nyt kukakin käsittää. Sanan syvimmässä merkityksessään sen ei tarvitse olla niinkään journalistista (mikä ei suinkaan ole pahaksi, vaikka edes joskus olisikin), vaan ehkä tässä tapauksessa riittää, kunhan se on mahdollisimman aidosti ortodoksista. Ortodoksillakin kun on lupa kertoa mielipiteensä. Kaiketi miullakin?
Viralliset tahot hoitavat aina eksaktin virallisen tiedottamisen, virallisista pönötysasioista uutisoinnin, jos hoitavat. Omalla tavallaan ja tietonsa tarkistaen. Me muut saamme tietomme nopeammin muualta ja kerromme sen nopeammin muille - hieman kevyemmin järjestelyin ja epävirallisemmin - nimitettäköön sitä tulosta sitten millä nimellä tahansa: uutisoinniksi, kolumnien kirjoittamiseksi tai mielipiteiden ilmaisemiseksi. Sama asia erilaisin käärepaperein.
Lieneekö tänä päivänä enää yhtään virallistakaan mediaa, jossa julkaistu uutinen ei olisi samalla mielipide, joka kertoo jotain julkaisijastaan tai hänen taustayhteisöstään. Media on nykyään entistä vahvemmin väline vaikuttamiselle. Voi tietysti löytyäkin joku viherpeippo-idealisti, mutta ei välttämättä sieltä, missä minä elän ja toimin. Pitää tosin sanoa, etten minä nyt ainakaan tiedä yhtään sellaista mediaa, missä näin olisi, somesta nyt puhumattakaan. Joku kirkasotsainen kukkahattutyyppi saattaa silti tosin vielä huudella tällaisenkin perään yksinäisenä äänenä korvessa. Tosin ei nytkään aina sellainenkaan ihan ns. "puhtain paperein".
Sitä on siis nykyaika ja moderni tietotekniikka ja sosiaalinen media, Eskoseni. Joku voisi vaikka sanoa, että me, jotka näin toimimme, olemme jotenkin popularisoineet ortodoksisen uskonnon tai jonkin muunkin alan tiedottamisen. Varmaankin totta. Joitakin se saattaa juuri siksi häiritä ja jopa harmittaa.
Niin se rauha, josta alussa oli puhe. Olen viime aikoina pohtinut, enkö todellakin voisi minäkin siirtyä tällaisen valtion elätin itse rankalla vuosien työllä ansaitsemaani rauhaan ja lepoon. Voisin toki. Ja pian varmasti siirrynkin. Jotkut ärsykkeet ovan vain vielä hidastaneet siirtymistä. Ihan fyysisitäkin syistä johtuen en kuitenkaan kestä enää montaakaan vuotta (tiedoksi: joillekin). Ja sitten - niin sitten - jään odottamaan, mitä nämä kaiken paremmin osaajat - "besserwisserit" - saavat aikaiseksi omissa töissään vai lienevätköhän he jo silloin ihan omilla eläkepäivillään. Ja odotan lopputulosta aivan samoin lääkkein, kuin he tekevät kohdallani: kriittisesti, suurin odotuksin, suurennuslasin kanssa tutkien. Ja auta armias, jos eivät täytä noita odotuksiani. Palaan kehiin!
Lopuksi vielä sanoisin, että en aliarvioi kenenkään kohdalla pitkäaikaisen kokemuksen mukanaan tuomaa osaamista - olipa sitten kyseessä tiedottaminen tai kirkon jäsenyys. Kokemus on pääomaa. Tai kuten joku viisas on sanonut: "Älä aliarvioi rutiineja, ne ovat suuren työn kautta ja kalliilla hankittua pääomaa." Kyllähän tuo pitkäaikainen kokemus ja erilaisten asioiden tekeminen vaikka millä ammattialalla pätevöittää useimmat ihmiset, jos he vain sitä itse haluavat. Onhan meillä tästäkin oivallinen esimerkki omasta maastamme: viimeisin nobelistimme, kansakoulunopettaja, myöhemmin presidentti, Martti Ahtisaari. Millähän "lihaksilla" hän teki sitä, mitä teki ja sitten nykyään pyörittää eläkkeellä vielä rauhantyöhön ja erilaisiin välitystehtäviin keskittynyttä organisaatiotaan? Opettajan pätevyydellä ja eläkkeellä ollessaan! Hups! Mutta, mutta ... pitää samalla muistaa, että maa on tietysti pullollaan niitäkin, jotka kyllä tekisivät tuonkin paremmin.
;)
Piti jo lopettaa tähän, mutta jos vielä se ystäväni Raamatun sitaatti, jotta pääsemme rauhaan. Kohta on Matteuksen evankeliumista (Matt.11:16-19):
"Mihin minä vertaisin tätä sukupolvea? Se on kuin torilla istuvat lapset, jotka huutavat toisilleen: 'Me soitimme teille huilua, mutta te ette tanssineet, me pidimme valittajaisia, mutta te ette itkeneet mukana.' Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja ihmiset sanovat: 'Hänessä on paha henki.' Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja ihmiset sanovat: 'Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja muiden syntisten ystävä!' Mutta Viisauden teoista Viisaus tunnetaan!"
Ja vielä se saamani kommentti: ihan kaiken lopuksi
"Ihmiset ovat välillä lasten kaltaisia, joille mikään leikki ei kelpaa. Ei kelpaa hääleikki, eikä hautajaisleikki, vaikka ne ovat toistensa vastakohtia. Eli jos joku ei halua kuulla jotain toisen suusta, niin hän keksii vaikka millaisen tekosyyn, mikä saattaa olla täysin järjenvastainenkin. Teet asiat miten tahansa, niin nämä ovat periaatteessa sitä vastaan."
Huh! Tulipa pitkä jupina, mutta, voi kun helepotti!
happy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole ystävällinen ja kommentoi mieluiten omalla nimelläsi,
jos sinulla sellainen on.