78. Kaunista ja kipeää

Minun on pitänyt varmaan viimeiset kaksikymmentä vuotta siivota kellarini. Se on siis sellainen perinteinen kanahäkki kerrostalossa. Siellä on lattiasta kattoon ja seinästä seinään häkki täynnä erilaisia tavaroita, laatikoita ja hyllylevyjä sekä kaikenlaista muuta roinaa. Olen luonteeltani hamsteri, kuten miniäni sen ilmaisi. Mitään en heitä pois, koska sitä saattaa vielä tarvita. Näin isä ja äiti opettivat heti sodan jälkeen, kun kaikesta oli puutetta. Ja voit arvata, miltä tuollaisen hamsterin kellarikoppi näyttää. Joillekin se on varmasti aarreaitta, joillekin tunkio. Omasta perheestänikin löytyy molemmin ajattelevia.

Mutta nyt otin itseäni niskasta kiinni ja päätin hieman järjestellä kellaria. Se alkoi siitä, että poikani tarvitsi kattotelinettä, jonka TIESIN olevan olemassa ja ainut paikka, missä se saattaisi olla, oli kellari. Sieltä se muutama päivä sitten löytyikin, kun ensin otin tavaroita pois edestä, pois tieltä. Ja jälleen tuli säästöä varmaan parin sadan euron verran. Kannatti hamstrata ja varastoida tuokin esine.

Intiaanipäällikkö Punainen Sulka joskus 1950-luvun jälkipuoliskolla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Olen kaipaillut jo vuosia valokuva-albumejani. Tiesin, että ne ovat TALLESSA, mutta en ollut ihan varma, missä nurkassa. No - kun kerran menin niitä etsimää, katselin hieman muitakin "kadonneita" ja "löytyneitä" tavaroita ympärillä. Ja niitä riitti.

Luokkakuva Joensuun lyseon pihalla vuosikertaa 1967-68. Kuvassa olevista tyypeistä onkin sitten tullut vaikka mitä: matematiikan proffa, muutama pappi, SPR:n iso pomo, muusikko ja opettaja ja näyttääpä tuo edessä maassa istuva vakuutuspäällikkö kovin muistuttavan nykyistä radiotoimittajapoikaansa myös ulkomuodoltaan. Etupenkillä istuu myös yksi tuleva radio/TV-toimittaja, mutta missähän lie tuleva Päämajakoulun rehtori luuraa?
(Kuva Hannu Pyykkösen albumista)

En ilkeä kertoa, mitä kaikkea olinkaan laittanut "talteen" pahan päivän varalle. Jos vaikka lapseni lukevat tätä jupinaani, saattavat laittaa holhouksen alle. Mutta mielenkiintoinen oli tuo siivoushetki kellarissa. Sää ulkona on hiostava ja sitä se oli kellarissakin, vaikka ympärillä oli paksut betoniseinät. Kellari kun on perinteisessä pommisuojassa, joita vielä 2000-luvun alussakin rakennettiin kaikkiin kerrostaloihin. Hassua!

Olin laittanut suurimman osan tavaroista erilaisiin laatikoihin. Joissakin oli päällä teksti, mitä laatikko sisälsi. Sieltä löytyi noin viisi laatikollista vanhoja videonauhoja. Kaikki Tarzan-elokuvat ja paljon muuta. Missähän kunnossa lienevät? Äänilevyjä - siis jopa vanhoja savikiekkoja - mutta eniten vanhoja singlejä ja EP-levyjä. Kaikki LP:t - siis tarkemmin sanottuna suuri määrä - näitä LP-levyjä on sisällä makuuhuoneeni hyllyssä. Ostin aikanaan levyjä, kun en tupakoinut. Laitoin tupakkarahat äänilevyihin ja nyt niitä sitten onkin. Kaikki oman maun mukaisia. Pari kolme laatikollista kelanauhoja täynnä oman maun mukaista musiikkia, jota nauhoitettiin silloin yleensä radiosta tai kavereiden levyiltä. Kun vain olisi vielä kelanauhuri! C-kasettejakin löytyy muutama laatikollinen. Ja jossain on radionauhuri, jolla niitä voisi soittaakin.

Hauska muistutus siitä, että olen joskus (tosin patterin päällikön käskystä) soittanut kitaraa suurellekin yleisöllä vuoden 1970 juhannusjuhlissa Ylämyllyllä. Kuuntelijoina iso joukko varuskuntaan juhannukseksi jääneitä solttuja ja yhden kappaleenkin muistan, joka soitettiin:
"Här kommer Pippi Långstrump, ..."
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Hauskaa oli löytää myös useita kansiollisia nuotteja. Ja vieläpä hyvää 60- ja 70-luvun suosikkimusiikkiani. On siellä Beatlesia ja muita tuon ajan pop-bändien musiikkia. Jopa omia sävellyksiänikin.

Kyllähän sieltä löytyi sitten muunkinlaista tavaraa oman kiemuraisen elämäni varrelta. Kun tuo elämä on ollut niinkin monivivahteinen, kun on ollut, siellä oli - kuten sen sanoi, oliko se nyt Tapio Rautavaara vai kuka, joka lauloi tilkkutäkistä tai tilkkumatosta - erivärisistä muistoista, mustista ja värikkäistä. Joskus pohdin niiden elämäni "mustien laatikoiden" selvitystyön aloittamista, mutta päätin lopettaa alkuunsa, koska pelkäsin alkoholisoituvani. Sillä jokainen musta laatikko olisi ainakin silloin vaatinut oheen yhden valkoviinipullon ja sitä en terveydellisistä syistä johtuen halunnut tehdä. Niissä laatikoissa oli sellaisia muistoja, jota itkettivät, tekivät surullisiksi ja saivat aikaan murehtimista, joita en ehkä olisi selvittänyt silloin noin vain. Nyt voi olla jo toisin, kun elämänkokemusta on taas kertynyt hieman lisää. Nyt saatan selvitä jopa mehupullolla.

Jokaisen meidän ihmisten elämään mahtuu ylä- ja alamäkeä, iloja ja suruja, hauskaa ja hölmöä, mustaa ja valkoista. Niiden käsitteleminen vain on tapahtuma, joka pitää jättää sellaiseen hetkeen, jolloin sen voi suuremmin itseään rikkomatta ja raatelematta tehdä. Ilonkin muisteleminen voi joissain tapauksissa tuottaa surua, saati sitten murheellisten muistojen penkominen. Mutta kun Vantaassa on virrannut vettä riittävästi, noitakin voi alkaa hiljalleen käsitellä ja nyt lienee sen aika minun kohdallani. Ja yritän selvitä siitä ihan oikeasti ilman valkkaria - ainakin yritän.

HAP
happy