torstai 25. huhtikuuta 2013

43. Ortodoksista Romaniaa

Kuten lienen jo muutamassa edellisessä jupinassani kertonut, Romania on kyllä läpeensä ortodoksinen valtio. Vaikka muitakin uskontoja maasta löytyy, niillä ei ole kovinkaan suurta jalansijaa maassa. Jotkut kirkkokunnat ovat syntyneet tai ne on perustettu esimerkiksi jonkin etnisen ryhmän vuoksi, näin esimerkiksi maassa asuvilla unkarilaisilla on ilmeisesti ”oma” protestanttinen kirkkonsa niillä alueilla, missä unkarilaisia asuu. Jonkin verran tuo kirkko on levinnyt myös muualle. Roomalaiskatolinen kirkko lienee toiseksi suurin kirkko heti ortodoksien jälkeen.
Diktaattori Nicolae Ceauşescun aloittaman ja kesken jääneeseen rakennuksen, kansantalon (Casa poporului), nykyisen parlamenttirakennuksen taakse kohoaa aikanaan 120 m pitkä kansankatedraali (Catedrala Mântuirii Neamului Romanesc), ortodoksinen Romanian kansan suojeluksen katedraali.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Myös pääkaupunkiin Bukarestiin on sijoittunut useita ortodoksisia luostareita. Tällä vierailulla ennätin tutustua niistä muutamaan. Itse asiassa Romanian patriarkaattikin on eräänlainen luostariyhteisö, missä piispojen ja pappien ohessa asuu monenlaista luostariasukasta, jotka pääasiassa ovat siellä töissä ja usein sitten siirtyvät muualle maahan toisiin tehtäviin eräänlaisena kirkollisena urakiertona. Näin etenkin apulaispiispojen osalta, jotka siirtyvät hiippakuntapiispoiksi. Maa on jaettu kuuteen metropoliittakuntaan (Muntenian ja Dobrogean mpk pääpaikkana Bukarst, Moldovan ja Bucovinan mpk pääpaikkana Iasi, Ardealin mpk pääpaikkana Sibiu, Clujn, Maramuresin ja Salaj’n mpk pääpaikkana Cluj-Napoca, Banatin mpk pääpaikkana Timisoara, Oltenian mpk pääpaikkana Craiova), joita siis johtaa metropoliitta. Metropoliittakunnat on jaettu yhteensä kymmeneen arkkihiippakuntaan, joita johtaa yleensä arkkipiispa. Kirkollinen organisaatio tittelien osalta on ihan erilainen kuin meillä Suomessa omassa ortodoksisessa kirkossamme, jossa arkkipiispa on ylempi arvossaan kuin metropoliitta. Romaniassa ja monessa muussa ortodoksisessa maassa metropoliitta on arkkipiispaa korkeampi kirkolliselta asemaltaan. Romanian kirkolla on myös metropoliittakuntia ja arkkihiippakuntia sekä hiippakuntia ulkomailla, mm. Moldovassa, Euroopassa, Amerikassa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa.

Romanian nykyisen patriarkan Danielin oma vaakuna hänen palatsinsa portissa.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Maassa on noin hieman yli 13 500 seurakuntaa, joissa palvelee hieman yli 14 500 pappia tai diakonia noin hieman yli 15 200 kirkollisessa rakennuksessa (kirkossa tai kappelissa).

Romanian patriarkan palatsi Bukarestissa.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)
Ortodoksisuus näkyy ja tuntuu kaikkialla. Lähes joka kylässä on siis ortodoksinen kirkko ja maassa on reilusti yli kuusi sataa luostaria, joissa noin 8000 munkkia tai nunnaa. Joku sanoikin, että kirkkoja on niin paljon, että niitä on suunnilleen yksi kirkko tuhannelle ihmiselle.

Patriarkan katedraali Bukarestissa.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)
Tilannetta voisi kai jotenkin hahmottaa vertaamalla sitä luterilaisen kirkon rooliin Suomessa. Ortodoksisuudella tosin on samanlainen tai jopa huomattavasti voimakkaampi rooli ja asema romanialaisessa yhteiskunnassa. Kirkolla on monenlaisia sosiaalisia tehtäviä, se ylläpitää kouluja ja vanhainkoteja ja monia muita laitoksia. Se on huomattavasti selvemmin osa valtiota ja täällä on lupa näyttää kristillisyytensä kaikessa. Maakuntien vaakunoissa ja lipuissa vilisee kristillisiä symboleja ja kristillisyyttä ei hävetä.

Stavropoleoksen luostari Bukaresyin keskustassa.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Mutta mennäänpä vielä niihin luostarivierailuihin. Bukarestissa kävin siis kolmessa luostarissa. Keskellä pääkaupunkia, vanhan kaupungin rajalla sijaitsee Stavropoleoksen nunnaluostari, joka on perustettu jo vuonna 1724. Luostari avattiin uudelleen vuonna 2008. Luostari on pyhitetty pyhille arkkienkeleille ja pyhälle Athanasios Suurelle. Vaikka luostari alkuaan oli sadan kymmenen vuoden ajan miesluostari, se muutettiin sitten myöhemmin nunnaluostariksi. Luostarin paikalla oli alkuaan ensin majatalo ja majoitustiloja matkustavaisille ja kauppiaille, sitten sinne rakennettiin Stavropoleoksen kirkko ja myöhemmin igumenin asunto ja munkkien keljat.

Stavropoleoksen luostarin sisäpihaa.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)
Vuosien 1890 ja 1940 välillä luostari oli suljettu, mutta kiitos eräiden aktiivisten ihmisten, se kunnostettiin vuonna 1940. Suurempi kunnostaminen kansalliseksi historialliseksi muistomerkiksi tehtiin vuonna 1991. Kirkosta löytyy mm. apostolien Andreaksen ja Pietarin, pyhien Ignatios Theoforoksen, Basileios Suuren, suurmarttyyri Panteleimonin, pyhän Theodoros Sotajoukkojenjohtajan sekä marttyyri Haralambosin reliikkejä.

Luostaria johtaa igumenia, äiti Michaela (Luchian). Luostarilla on omat nettisivut kuten useimmilla luostareilla täällä. Ne ovat osoitteessa www.stavropoleos.ro

Bukarestin keskustassa ihan patriarkaatin lähistöllä sijaitseva Antimin luostari.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)
Toinen luostari, johon tutustuimme ihan Bukarestin keskustassa, oli pyhän Antimin, Romanian metropoliitan, perustama Antimin luostari. Paikalle rakennettiin ensiksi puukirkko vuosina 1713-15 ja siitä on sitten kasvanut tämä luostari, jossa tällä hetkellä ei kuitenkaan ole kovin suurta määrää veljestöä ja osa luostarista toiminee myös patriarkaatin tiloina ja henkilöt patriarkaatin palveluksessa. Pyhä Antim kanonisoitiin Romaniassa eli luettiin pyhien joukkoon kuuluvaksi vasta vuonna 1992.

Antimin luostarin kirkon ikonostaasi.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)
Luostarin kirkkoa ja joitain rakennuksia jouduttiin aikanaan siirtämään Romanian diktaattorin Nicolae Ceauşescun suuruuden hullujen suunnitelmien tieltä ja siksi alkuperäinen symmetrisesti ja säännölliseksi rakennettu luostaripiha on nykyään hieman ”epäsymmetrinen”.

Cernikan luostari kuvattuna hautausmaalta päin.(Kuva (c) Hannu Pyykkönen) 

Kolmas luostari, jossa vierailimme Bukarestissa ollessamme oli Cernican luostari, joka myös on vanha luostari. Perustettu vuonna 1608 ja sijaitsee hieman Bukarestin ulkopuolella Cernicassa. Luostari on pyhitetty pyhälle Nikolaokselle. Luostari on kokenut kovia aikoja mm. maanjäristyksissä 1800-luvun alussa ja myös 1940.

Isä Dumitru Stăniloaen hauta Cernican luostarin hautausmaalla.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)




Cernicassa on suuri hautausmaa, josta löytyy toinen kirkko, pyhitetty pyhälle Lasarukselle ja se sijaitsee Colentina-joen saarella. Hautausmaalta löytyy mm. kuuluisan romanialaisen papin, teologin, akateemikon ja professorin, Dumitru Stăniloaen hauta. Hänen ansiostaan romanialaisilla on mm. oma romaniankielinen Filokalia ja lukuisia muitakin ortodoksisia teologisia teoksia, joissa käsitellään kirkkoisistä mm. Gregorios Nyssalaista, Maksimos Tunnustajaa ja Athanasios Suurta sekä monia muitakin kirkkoisiä. Tämä kautta koko ortodoksisen maailman tunnettu teologi kuoli Bukarestissa vuonna 1993 peräti 90-vuoden iässä.

Cernican luostarin pääkirkon sisätilaa.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)
  Luostarissa kunnioitetaan suuresti myös pyhän Calinic Cernicalaisen (romaniaksi Calinic de la Cernica, 1781-1868) muistoa. Hän oli munkki, Cernican luostarin johtaja ja Râmnicin piispa, joka kanonisoitiin pyhien joukkoon kuuluvaksi vuonna 1955.


HAP
happy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole ystävällinen ja kommentoi mieluiten omalla nimelläsi,
jos sinulla sellainen on.